Tässä talossa ei asu, eikä koskaan ole asunut yhtäkään elävää ihmistä.
Huoneeni seinät on ripustettu täyteen naamioita:
posliinia, nahkaa, untuvaa, terästä,
reidestäni leikattua ihoa.
Naamioita joiden huulet liikkuvat; ne kuiskailevat,
kertovat toisilleen tarinoita siitä miksi olemme täällä.
Tarinoita syistä ja seurauksista.
Minä kirjoitan tarinani tupakoitteni filttereihin,
jotta joku joskus löytäisi ne, eikä enää tuntisi olevansa niin yksin.
Kellon heiluri halkoo hiljaisuutta, ilma ei liiku,
savu nousee pystysuorana valkoisena viivana.
Viisarit viipaloivat aikaa
joka minulta kuluu muuttua
keoiksi nuppineuloja ja savukkeiden tuhkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti