Tähtien näkijöille

Makaan suurella kivellä
ja katselen tähtiä
Jos nyt vain putoaisin
se haittaisi kaikista vähiten minua

                                          Näitkö?

Tässä talossa

Tässä talossa ei asu, eikä koskaan ole asunut yhtäkään elävää ihmistä.
Huoneeni seinät on ripustettu täyteen naamioita:
posliinia, nahkaa, untuvaa, terästä,
reidestäni leikattua ihoa.
Naamioita joiden huulet liikkuvat; ne kuiskailevat,
kertovat toisilleen tarinoita siitä miksi olemme täällä.
Tarinoita syistä ja seurauksista.
Minä kirjoitan tarinani tupakoitteni filttereihin,
jotta joku joskus löytäisi ne, eikä enää tuntisi olevansa niin yksin.
Kellon heiluri halkoo hiljaisuutta, ilma ei liiku,
savu nousee pystysuorana valkoisena viivana.
Viisarit viipaloivat aikaa
joka minulta kuluu muuttua
keoiksi nuppineuloja ja savukkeiden tuhkaa.

Kuiva maa

Olen kuiva maa
sormenpäissäsi sadepisarat

Olen väkijoukossa kirkuva pingviini,
joka etsii puolikastaan

Minä kaipaan hellyyttä syreenin alla
Kukkien; taivaan alla
Hentoa kosketusta kupeellani,
mitä vittua se sitten tarkoittaakaan:
en tiedä missä kohtaa kuve sijaitsee,
mutta kosketusta sinne kaipaisin silti.

Olen kuivamaa
sormenpäissäsi sateen ensi pisarat

Raudasta

kipristelevästä tunteesta
kun ihoni liikahti puoli milliä
Vasemmalle, irti lihasta!
ruosteen tuoksusta käsissä
sävyssä ja värissä
painauma kuvioissa
vahvuuteen väsyneissä

Munista

Silmäluomen sisäpinta
kuin auringon keltuainen.
Kuoren on ennemmin
tai myöhemmin haljettava
ettei sisältö mätäne.
Vatkaan sen vaahdoksi
- haisee raa'alta kalalta

Keskiharmaus

Minä katsoin ja näin
haalean keskiharmaan
kaikessa mitä näin
ei ollut ripustamisella
merkitystä varmaan:
sama oikein- ja väärinpäin
pelkän keskiharmaan

Hengitys

kosketuksesi muisto

liidun pölyä

puhallan sormenpäihin

Hengitys

Aurinko nousee ja laskee

hiukset ja kynnet ja hampaat

kasvaa ja tipahtaa

Hengitys lakkaa

muistosi

tuhkaa sataa

Auringon noustessa

Hengitys

Suuri loiskaus

Minä hukun kun katselen takaraivojanne bussissa
Minä hukun kuin särjen puhjennut uimarakko
Minä hukun huulista, kuiskauksista, äänistä
Olen sadevesi ämpärissä vettä loputtomasti polkeva päästäinen

Minä hukun! Minä hukun! Minä hukun!

Minä hukun harmaan jokaisesta sävystä, betonin karkeasta pinnasta
Päihdeklinikan nainen nauraa minulle kun haukon henkeä kasvot märkinä
Minä hukun viiniin, uusintoihin - vaaleaan leipään
Minä hukun keskeytetyistä yhdynnöistä

Minä hukun! Minä hukun! Minä hukun!

Minä hukun väärin tulkitusta sanasta, vilkaisusta joka vaihtuu tuijotukseksi
Huulet sinisinä poimin tärisevin käsin tyhjiä lääkeliuskoja asuntoni muovimatolta
Hukun kun kuulen naapurissa naisen huutavan pelastajaa- loppu yön hiljaisuudesta
Minä hukun kansaneläkelaitoksen puhelinpalvelun jonotusmusiikista

Minä hukun! Minä hukun! Minä hukun!

Olen kuin yötaivaan tyhjiötä halkovan kirveen hamara
Olen vakuumiin pakattua sokerivettä, tukehtuva kuiskaus onnesta
Kasvoille tuhansin käsin painettu sellofaani
Saippuakuplan sisällä olevaa käytettyä ilmaa

Minä hukun! Minä hukun!

Ohikulkijan aiheuttama ilmavirta tuuppaa nurin
Sikiökalvo repeää - mätä valuu ulos -
Hengitän

Piirtelyä

revin palasia makuuhuoneen
kohokuvio tapetista kynsilläni
kaiverrat selkääni kosketuksen
hellyyden kuvia piirtelet
näen tyhjän ihon
näen raipan iskemät
näen tyhjän makuuhuoneen
hellyyden kuvia piirtelit
näin kosketuksesi poissa

Mummojen sisältä tulee pienempiä mummoja

Mun käsivarret on kuin korona kepit
Aaaan sanominen ei tarkoita mitään
Juoksen sakset suussa
Ja sukkapuikot sieraimissa
Ylös alas portaita
Ja paiskon päätäni seiniin
Täytyy antaa sattumalle mahdollisuus satuttaa
Elämä ilman lobotomian pelkoa ei ole elämisen arvoista
Saan välittäjäaineeni pienestä purkista
Ilman purkkiani en välitä mistään